Selvisin yllättävän hyvin kaamosahdistustaipumukseni kanssa talvesta, mutta keväät on aina vaikeita. Pelkästään jo se että auringonvalo paljastaa pölyt, ahdistaa kun olis 100 hommaa mihin paneutua enkä saa tehdyksi niistä ainoatakaan. Kasvimaa ollut lumeton jo kauan ja siellä olis voinut aloittaa monta pikku hommaa että olis kylvökunnossa, mutta tiskit taas tiskaamatta, imuri odottanut jo kolme vuorokautta enkä saa raahauduttua edes suihkuun vaikka toisaalta on virtaa lukea uutisia ja pyöritellä päässään kaaosmaisesti vyöryvää uutismassaa.. Helvetin autisminkirjo-oireilu jumittumisineen, halvatun adhd häzääminen ja harhaiset kuvitelmat mitä pitäis tehdä kun jumalauta olen jo ~70v eikä mun oikeesti edes pitäis tehdä mitään.. Läpi elämän "pitäis tehdä" ja lopputuloksena vaan ahdistus. Syksyt on parempia.. Keväät pahimpia. Saan rahalla kaupasta ruokaa ja nauran sisäänpäin naapuripalstojeni vanhuksia, yksi reippaasti yli 80v ja niin tosissaan toimeen tarttumassa yhä vaan ikäänkuin kyse olis elämästä ja kuolemasta. Kauheesti paheksuvat saamattomuutta. Äitini oli samanlainen ja siitä se kai johtuu paljolti ahdistukseni. Äidinäitini oli ilmeisesti samanlainen kuin minä. Nuorena teki pakon edessä paljon ja sota-aikana yksin.. Äitini ei ole ollut yksinhuoltaja, sillä oli raavas mies rinnallaan.. Omalle äidilleen räyhäsi velttoilusta. Minä ollut totaali yh ja kovilla yksin. Yhteiskuntakiusattukin. Mutsi oli duracell pupu, kuin mekaaninen 🤖 suorittajarobotti ja aina vihainen sekä mykkä marttyyrinarsisti. En enää välitä muiden sanomisista mutta harmittaa omasta puolestani nämä jumit ja ahdistumiset. Ei kai auta muu kuin ottaa itseään nskasta kiinni ja lopettaa ruikutus! Aikoinaan löysin lehtileikkeen: "Älä ajattele päämäärää, keskity matkaan.." Siispä 🛀 👩‍🌾 👣 I❤️ I https://seura.fi/terveys/kevaalla-ahdistaa-vasyttaa/